Mikä on sima? Kyllä yksinkertaisesti se on hiivajuoma, joka koostuu vedestä ja hunajasta sekä mistä tahansa sopivasta hiivasta. Simapanimo ei liity pelkästään viikinkiaikaan, vaikka se onkin siten saanut suurimman tietämyksensä. Simaa haudutettiin kuin Gotlannin juomaa raaka-aineilla ja resepteillä maatilalta tilalle. Vuoden varastoinnin jälkeen sima voi muuttua vahvaksi, jopa 20 %, riippuen oluen käymisasteesta. Siman vahvuuden säätely riippuu yksinkertaisesti siitä, kuinka paljon hunajaa käytät, mikä säätelee myös juoman makeutta.
Viikinkikaudella hunajasimaa maustettiin usein vanarilla, hirvellä, porsalla, karpalolla ja katajalla. Jotkut yrtit lisäsivät juoman päihtymyksen tunnetta, esimerkiksi por’s, joka voi aiheuttaa lähes huumaavan lopputuloksen ja päänsärkyä liiallisen sekoituksen seurauksena, mistä Lynne on kirjoittanut keskiaikaisen oluen humalan korvaamisen aikana, missä por’s esiintyi hyvin usein Suomessa. Useimmat varmaan tietävät, että juoma oli pyhä, osittain siksi, että hunajaa oli vaikea saada, mutta myös siksi, että perinteinen simapanimo on aikaa vievä toimenpide, jonka säilytys ja käyminen kestää vähintään kuukauden. Tämä tarkoitti sitä, että viikinkikaudella kokeiltiin maltaita eli samaa menetelmää kuin oluen panosta, silloisella savuisella maltaalla ja yksinkertaisesti lisätyllä hunajalla. Tästä tuli tumma melkein musta juoma, jolla oli mahdollisesti selkeä savuinen maku. lisättynä muita mausteita ja tietysti hunajaa. Juomasta tuli ns. arkijuoma ja koska panimoprosessi seurasi oluen valmistusta, ei sen valmistuminen kestänyt niin kauan. Kullankeltaista hunajasimaa panivat pääosin aateliset ja päälliköt kiltojen ja suurempien tärkeiden kokoontumisten käyttöön.
Voisi sanoa, että arjen sima oli melkein kuin olutta, eikä tullut aivan yhtä vahvaksi kuin hunajakeltainen sima. Maamme on vielä jäljellä muunnelma vanhannorjalaisesta arjensimasta ja tietysti saarella haudutettu, joka osaa säilyttää perinteitä, Sai maalle ns. maidon, joka on tehty noin puolikkaasta hunajasta ja fermentoitu. leivinhiivan kanssa juoman tulee olla melko vahvaa. Siman panimo ei ole koskaan todella pysähtynyt maassamme ja oli hyvin yleistä keskiajalla, jolloin porsia käytettiin usein yhdessä muiden yrttien kanssa. Veden ja hunajan suhteet panimossa olivat tuolloin yksi osa hunajaa, neljä osaa vettä.
Kesällä sima voitiin tehdä heikommaksi ja sitten otettiin 5-6 osaa vettä per osa hunajaa. Kun Pohjoismaiden asukkaat haluavat keittää paljon simaa, mieluiten myyntiin, tai pitää Gillin, he ottavat joskus tuhat tai kaksi tuhatta sirua puhtainta hunajaa sekä vastaavan määrän vettä ja poroja. Tätä keitettiin noin 24 tuntia, sitten lisättiin olutharhaa tai leivinhiivaa, annettiin seistä neljä päivää tai kauemmin, jotta se voisi kehittyä ja sulaa yhteen. Lopeta lainaus. Määrät, joista tässä puhutaan, ovat noin 300 – 400 kiloa hunajaa ja ottaen huomioon, että sima kypsennettiin avotulella tai erikoispanimoissa, itse ruoanlaittovälineiden on täytynyt olla laaja. Se, että juoma kuorittiin pois myös viinitikulla vahajäämien ja vastaavien poistamiseksi hunajasta, ei olisi voinut tehdä prosessista vaatimattomampaa.
Mutta kuten sanoin, simapanimo on mainittu myös tietyistä Bellmanin aikaisista säikeistä, joten sima kulki käsi kädessä oluen kanssa pitkälle 1800-luvulle. Koska vanhannorjalaiset viikingit pitivät simaa pyhänä, jumalajuomana, palvottiin erityistä jumalaa, kun juoma oli saatettu käymistilaan ja tätä jumalaa kutsutaan Rakentajaksi.
Builder pitää erityisen simapanimokoulun ja esittelee joitain reseptejä simapanimoon. Builder valmistaa simaa mustikoiden, marjojen ja karpaloiden aineksista. Simaa haudutetaan myyntiin ja reseptejä monipuolistetaan.
